13.11.2019 Borta bra men hemma bäst

Tänään on ensimmäinen sadepäivä koko reissun aikana, tulee vihdoin käyttöä sadetakille. Työharjoittelu alkaa vasta klo 13 sairaalalla, kun kuntoutusosaston entisillä ja nykyisillä asiakkailla on yhteisöllinen tapaaminen ruoanlaiton merkeissä ja me olemme menossa siihen osallistumaan tai ainakin sitä havainnoimaan. Nyt aamusella on siis hyvin aikaa vähän päivittää blogia.

On jännää, vaikka etukäteen tiedostinkin, että noin puolenvälin paikkeilla tulee kyllästyminen ja koti-ikävä, sen vaiheen eläminen on silti tympeää ja hieman raskasta. Huomaan olevani enemmän mietteissäni ja ärsyttävät asiat, jotka aikaisemmin pystyi ohittamaan nopeasti, jäävät painamaan mieltä. Onneksi tuo urheilukenttä on lähellä ja sinne pääsee milloin vaan järjestelemään ajatuksia.

Pitkästä aikaa olen tällaisessa tilanteessa, missä pääsee havainnoimaan omaa ja kanssaihmisten käyttäytymistä poikkeavassa tilanteessa. Miten heterogeeninen porukka muotoutuu erilaisiksi pienemmiksi ryhmiksi, miten erilaiset ihmiset toimivat suhteessa toisiinsa, kuka valitsee kompromissin, kenelle tärkeintä on oma etu, millaisia selviytymiskeinoja kukanenkin käyttää jne. Olen aktiivisesti pyrkinyt reflektoimaan itseäni tämän reissun aikana ja uusien kehittämiskohteiden löytämisen lisäksi olen saanut huomata joidenkin aikaisempien kehityskohtien muuttuneen vahvuuksiksi. Loppujen lopuksi on mielenkiintoista seurata tätä alati vellovaa ihmissuhdesoppaa, vaikka onhan se välillä ihan pirun raskasta.

Reissun päätyttyä edessä on myös raportin ja palautteen kirjoittaminen. En tässä blogissa tule käsittelemään tarkemmin vaihtoon liittyviä ongelmia, mitkä vaikuttavat olevan yksittäisten henkilöiden toiminnasta johtuvia. Nyt kun reissu on vielä käynnissä, etsii vahvimmin muotoa huomio, että jos vaihtoa markkinoidaan "pikaisella aikataululla haettavaksi", se saattaa tosiaan tarkoittaa sitä, että vaihto on järjestetty päin p****ttä.

Lueskelin kirjoittamaani tekstiä ja sen perusteella voisi  kuvitella, että täällä olisi ihan kurjaa :D Hetkellisesti ehkä joo, mutta aalto tasaa kyllä itsensä. Haasteista huolimatta ollaan saatu aikaiseksi ikimuistoinen reissu, koettu paljon uutta ja hankittu uusia kavereita. Olen katsellut upeita LUMISIA kuvia Kittilästä ja en malttaisi odottaa päästä kuuntelemaan lumen narskuntaa askelten alla <3 mutta="" vielä="" viikko="" aikaa="" hengitellä="" tätä="" kulttuuria="" (ja="" samalla="" ilmansaasteita),="" hihittää="" täyteen="" ahdetussa="" metrossa="" ja="" syödä="" edullista="" tolkuttoman="" hyvää="">

Reissua on nyt enemmän takana kuin edessä. Kotipalkisissa Kittilässä on -26 astetta pakkasta ja tänään ensimmäistä kertaa haaveherkuteltiin ennen lounastaukoa kaikilla ruoilla, mitä Suomesta kaipaa. Koti-ikävä pikkuisen siis alkaa nostaa päätään, vaikka täällä erittäin hyvin viihtyykin ja paljon on vielä näkemistä sekä kokemista. Mitä pidempään täällä on oltu, sitä enemmän ala pitää tästä maasta ja sen ihmisistä. Toki ehdimme nähdä vain murto-osan paikallisesta elämänkirjosta ja mielipiteeni voisi muuttua, jos perehtyisin kulttuuriin ja yhteiskuntaan tarkemmin. Tai en tiedä, ehkä ei. Kulttuurista, yhteiskunnasta ja valtionhallinnosta huolimatta ihmiset vaikuttavat yrittävän elää omaa elämäänsä oman parhaansa mukaan unelmiaan tavoitellen ja haasteiden kanssa taistellen. 

Tällä kertaa ajattelin julkaista kuvia Shanghain erilaisista valoista. Tietenkin tulossa on siis ne perinteiset valot, mutta myös muita itseäni miellyttäneitä hetkiä. Saastepilvi karmeudessaan tuo välillä mielenkiintoisen sävyn varsinkin auringonlaskulle ja kuulle eli ei sitä voi pelkästään vihata.

P.S. Nyt tähän blogiin voi ilmeisesti jättää kommentteja :)